03.12.2015

JINGLE BELLS, JINGLE BELLS – MISTÄ KAIKKI ALKOI?

Kaikki alkoi Markus-sedän ja Niilo Tarvajärven unelmasta. Nyt Lappiin lentää vuosittain kymmeniä tuhansia joulumatkailijoita Isosta-Britanniasta. Uusin villitys ovat revontulet.

TEKSTI Riitta Balza KUVA Visit Finland ja Jorma Sallanmaa

Markus-setä heitti ensimmäisenä ilmaan ajatuksen joulupukin kodista Korvatunturilla jo 1920-lopulla. Matkailijoita houkutteleva maja Napapiirille rakennettiin 1950 vastaanottomaan presidentti Rooseveltin puolisoa.

Niilo Tarvajärvi innostui ajatuksesta käytyään Disneylandissa 1959 ja alkoi ponnekkaasti toteuttaa unelmaansa joulupukin tukikohdasta Napapiirille. Väsymättömällä lobbauksella hän sai alueen yrittäjät ja urheiluseurat innostumaan hankkeesta. Vuonna 1967 perustettiin Joulumaa Oy. Tarvajärven unelma ja rahoitus takkuilivat, koska valtion tukea hän ei saanut.

TODELLINEN KANSAINVÄLINEN avaus Suomen joulupukkimatkailulle oli brittiläisen Goodwood Travelin Concorde- lento 1984. Mukana lennolla oli ITV-uutiskanava. Tuohon aikaan ei vielä satelliittitiedonsiirtoa ollut, joten ohjelma nauhoitettiin, leikattiin ja lennätettiin paluukoneella takaisin Lontooseen.

Kentällä moottoripyöräpoika oli vastassa ja kiidätti sen studioon kymmenen iltauutisiin. Mainonta oli kiellettyä ja niinpä uutisten lukija kertoi kyseessä olevan Canterbury Travel Company. Goodwood Travel sijaitsi Canterburyn kaupungissa, mutta oli myös olemassa toimisto nimeltä Canterbury Travel, jonne alkoi tulla soittoja ja kyselyjä joulupukkimatkoista.

Seuraavana vuonna Lappiin lensivät Goodwood Travelin Concorde ja Canterbury Travelin omat tilauslennot. Molempien toiminnan alun teki mahdolliseksi sen aikainen MEKin Lontoon toimistopäällikkö Boris Taimitarha ja Lapin Matkailun vetäjä Vesa Melamies, jotka rohkeasti lähtivät tukemaan näitä lanseerauksia.

CONCORDE LENSI aina vuoteen 1999 ja Canterburyn lennot jatkuvat edelleen. Vuonna 2008 tilauslentoja oli 130 ja matkustajia noin 86 000. Sen jälkeen tuli lama ja punnan kurssi romahti. Brittiluvut laskivat ja monet pelkäsivät markkinan häviämistä, mutta britit ovat sitkeitä ja unelma joulupukkimatkasta, Lapin eksotiikan kokemisesta lumisessa Lapissa ei hiipunut.

Edessä oli uusi nousu ja tämän vuoden ennuste joulumatkoille on komeasti plussan puolella. Charter-puolella kasvu onnistuukin. Lähtökenttiä on enemmän ja matkojen kesto on päivän matkasta viikkoon. Suosituin kesto on pysynyt raameissa kolme yötä ja neljä päivää. Pienempien matkanjärjestäjien kasvuhaaveet ovat juuttuneet saavutettavuuteen. Lapin lennot ovat kortilla ja lentojen hinnat keskiluokan perheen kukkaron ulottumattomilla. Kysyntää olisi, saatavuutta ei.

JOULUMATKOJEN RINNALLE ovat nousseet Revontulimatkat. Kiinnostusta riittää ja niin kasvaa myös kilpailu. Naapurimaamme eivät voi kilpailla joulupukilla, mutta muulla Lappi-tarjonnalla kylläkin. Samat revontulet, kelkka-, koira- ja porosafarit ovat heilläkin.

Igluissa vedämme toistaiseksi pidemmän korren, mutta kohta niitä on naapurimaissa yhtä paljon kuin meillä. Haasteena omalle kehityksellemme tässäkin on saavutettavuus. Helmi- ja maaliskuussa koneet täyttyvät suomalaisista, joten matkanjärjestäjät päätyvät myymään Kiirunaa ja Tromssaa.

Ennenkokematon määrä uusia matkanjärjestäjiä on ottanut yhteyttä. Kaikilla ovat teemana revontulet ja iglut. Suuri osa näistä uusista on niin sanottuja Luxury Tour Operators, joiden asiakkaat ovat alkaneet haaveilla Lapin-lomasta korkeatasoisessa kelomökissä kaikkine palveluineen plus yksi yö iglussa.

NIIN ASIAKAS kuin matkanjärjestäjäkin hakevat Lapin-lomalta luksuselämystä eikä pelkästään majoitustason viittä tähteä. Sitä odotetaan saatavan palvelussa ja ohjelman toteutuksessa. Kuuluisuuksien Lapin matkat eivät ole enää harvinaisuus, eivät myöskään omilla koneilla tulevat upporikkaat.

Tapasin tällä viikolla matkanjärjestäjän, jonka asiakaskunta koostuu UK:n parhaiten ansaitsevista upporikkaista, ja hänen asiakkaansa haluavat Lappiin! Samainen herra on nyt lähdössä itse tarkistamaan kohteet, joista sitten valitsee sopivat. Matka toteutetaan VisitFinland UK:n ja Lapin alueiden ja yrittäjien kanssa. Muita kasvavia talviteemoja ovat lumihäät, body & soul revontulien siivittämänä, pitkät koiravaljakkomatkat ja hiihtovaellukset sekä valokuvausmatkat. Erityisen ilahduttavaa on, että kesäkin taas kiinnostaa. Kysytyimmät tuotteet ovat keskiyön aurinko, saaristo ja kiertomatkat.

Kirjoittaja on Visit Finlandin Iso-Britannian-edustaja

SILVER TRAVEL ADVISORIN tekemän tutkimuksen mukaan:

  •  Vain noin viisi prosenttia kaikesta markkinoinnista kohdistuu +50-ikäluokkaan
  • noin 80 prosenttia Iso-Britannian taloudesta on +50-sektorin hallussa
  • 80 % on valmis käyttämään 1 000 £ matkaansa 
  • 50 % on valmis käyttämään 3 000 £ matkaansa
  • 25 % on valmis käyttämään 5 000 £ matkaansa

Kyselyyn vastasi 500 jäsentä. Ryhmä ostaa keskimäärin neljä ulkomaanmatkaa vuodessa. Kaupunkilomat on suosituin kohde, sen jälkeen tulevat risteilyt, Venetsian-matka, Scottish Highland ja meidän suureksi iloksi ja haasteeksemme revontulet. Miten otamme haasteen vastaan ja saamme heidät innostumaan Suomenlomasta – kaikkina vuodenaikoina? ˜

Matkailusilmä

Matkailusilmä on Visit Finlandin sidosryhmä- ja asiakaslehti. Matkailusilmä kertoo matkailuelinkeinon kuulumisia, taustoittaa Visit Finlandin tutkimustietoa ja tutustuttaa lukijat alan vaikuttajiin ja yrittäjiin.

© VISIT FINLAND • Puhelin: 029 46 95650 • Postiosoite: PL 358, 00181 HELSINKI • Käyntiosoite: Porkkalankatu 1, 00180 Helsinki • www.visitfinland.fi

ISSN-L 0355-5194

ISSN 0355-5194 (Painettu)
ISSN 2242-9859 (Verkkojulkaisu)