14.03.2016

KASVUA MÖKKIBISNEKSELLE

Euroopan suurin mökkivälittäjä Novasol rantautuu tänä keväänä myös Suomeen. Investoinnin odotetaan virkistävän suomalaista mökkibisnestä ja kasvattavan matkailijavirtoja Suomeen.

TEKSTI Matleena Merta KUVA Visit Finland Imagebank

Tanskalaislähtöisellä Novasolilla on yhteensä 40 000 vapaa-ajan asuntoa ympäri Eurooppaa. Suomessa yritys aloittaa toimintansa 100 mökillä, mutta tavoitteena on kasvattaa määrä noin 3 000:teen.

– Näemme Suomessa paljon potentiaalia, sillä maa tunnetaan hyvänä mökkilomakohteena. Perustamme Mikkeliin oman toimiston, ja suunnitelmissamme on sijoittaa sivukonttori myös Hämeenlinnaan, ja mahdollisesti myöhemmin Ahvenanmaalle, kertoo Novasolin toimitusjohtaja Bernd Muchenschnabel.

Novasolilla on toimintaa 29 Euroopan maassa. Yrityksen vahvuutena on laajan mökkiverkoston lisäksi 45 vuoden kokemus alalta.

– Olemme mökkivuokrausmarkkinoiden ykkönen Pohjoismaissa Suomea lukuun ottamatta. Kun omistaja haluaa vuokrata mökkinsä, tarjoamme kansainvälistä osaamista ja selkeitä palvelupaketteja. Autamme mökinomistajia tekemään kohteistaan entistä houkuttelevampia keskieurooppalaisten matkailijoiden silmissä, Muchenschnabel sanoo.

Muchenschnabel näkee Suomen matkailun suurimpana haasteena pitkän ja kalliin matkan Keski-Euroopasta Itämeren yli Suomeen. Myös naapurimaa Venäjän kireät välit EU-maiden kanssa vähentävät Suomen houkuttelevuutta matkailukohteena.

– Meidän on löydettävä erilaisia keinoja Suomen matkailun tukemiseen. Sujuvammalla matkustamisella ja pienemmillä kustannuksilla olisi suuri merkitys keskieurooppalaisille matkailijoille, Novasolin toimitusjohtaja summaa.

Muchenschnabelin mukaan elämme muuttuvia aikoja, ja myös mökkivuokrauksen on osattava uudistua.

– Suomen on asemoitava itsensä uudelleen ja parannettava mökkialueiden saavutettavuutta. Myös mökinomistajien tulisi miettiä omia tavoitteitaan mökin vuokrauksen suhteen. Vastaavasti me mietimme, miten voisimme omalta osaltamme lisätä Suomen houkuttelevuutta matkakohteena.

Invest in Finlandin johtaja ja Finpron varatoimitusjohtaja Antti Aumon mukaan Novasolin tulosta hyötyvät mökinomistajien lisäksi ympäröivän alueen palvelu- ja tuotemyyjät.

– Novasolin arvion mukaan yhden vuokramökin lisätuotto lähialueelle on 15 000 euroa per vuosi. Yhteistyö tarjoaa myös aivan uudelle kansainväliselle matkailijaryhmälle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen luontoon ja mökkielämään.

Invest in Finlandin liiketoiminnan kehittämisjohtaja Hanna Lankinen on myös innoissaan Novasolin tulosta Suomeen.

– Toivomme Suomen tunnettuuden kasvavan ja keskieurooppalaisten matkailijoiden löytävän entistä helpommin mielenkiintoisia matkakohteita Suomesta. Emme voi laskea kaikkea pelkästään venäläisturismin varaan, joten Novasolin kanta-asiakkaat ovat tervetullut lisä matkailijavirtaan, Lankinen iloitsee. ●

Matkailusilmä

Matkailusilmä on Visit Finlandin sidosryhmä- ja asiakaslehti. Matkailusilmä kertoo matkailuelinkeinon kuulumisia, taustoittaa Visit Finlandin tutkimustietoa ja tutustuttaa lukijat alan vaikuttajiin ja yrittäjiin.

© VISIT FINLAND • Puhelin: 029 46 95650 • Postiosoite: PL 358, 00181 HELSINKI • Käyntiosoite: Porkkalankatu 1, 00180 Helsinki • www.visitfinland.fi

ISSN-L 0355-5194

ISSN 0355-5194 (Painettu)
ISSN 2242-9859 (Verkkojulkaisu)